Selkäkipu

Selkäkipu on usein merkki lievästä kudosvauriosta selän rakenteissa

Selkäkivusta kärsii elämänsä aikana n. 80-90% väestöstä eli se on suhteellisen tavallinen ongelma. Selkäkipu voi alkaa äkillisesti tai pikkuhiljaa pahentuen. Akuuttiin selkäkipuun liittyy yleensä voimakas lihasjännitys kipualueen ympäristössä sekä kivun pahentuminen tietyissä liikkeissä tai asennoissa, esim. selän eteenpäin taivuttaminen ja istuminen. Joskus selkäkipuun liittyy myös alaraajaan säteilevää kipua eli ns. iskias-oiretta. Kipu selässä voi tulla mistä tahansa hermotetuista kudoksista, joita ovat lihakset, pikkunivelet eli fasettinivelet, nivelsiteet, välilevyt ja hermot. Kivun akuuttivaiheessa aiheuttajana on selkeä kudosvaurio esimerkiksi lihaksessa tai välilevyssä ja selän alueella usein toimintahäiriö rangan fasettinivelissä. Akuutissa selkäkivussa on tärkeintä saada kipu lievittymään mahdollisimman nopeasti, jolloin kudosten paranemisprosessi saadaan käyntiin. Kroonisessa selkäkivussa itse kudosvaurio voi olla jo parantunut, mutta keskushermosto ylläpitää kiputuntemusta ja muiden kehonosien kompensaatiot voivat aiheuttaa virheasentoja ja vääriä liikemalleja selälle. Kroonisen selkäkivun hoidossa koko lantion seudun toiminnan tutkiminen on ensiarvoisen tärkeää lisäksi kiinnitetään huomiota myös ergonomiaan ja psykososiaalisiin tekijöihin.

Selkäkivun hoito

Tutkimusten mukaan akuutin ja kroonisen selkäkivun hoidossa tehokkainta on manuaalisen terapian ja terapeuttisen harjoittelun yhdistelmä. Vastaanotollani hoidan selkäkipua ja siihen liittyviä rangan toimintahäiriöitä manuaalisella mobilisaatiolla ja manipulaatiolla, erilaisilla pehmytkudostekniikoilla sekä akupunktiolla ja fysikaalisilla hoitomenetelmillä. Lisäksi ohjaan harjoitteita, joilla pystyt kuntouttamaan itse selkääsi aktiivisesti lisäämällä liikkuvuutta ja parantamalla hallintaa selän alueen sekä lihasvoimaa. Hoidon tukena voidaan käyttää joskus myös esimerkiksi kinesioteippausta. Kroonisen selkäkivun hoidossa ergonomisen neuvonnan merkitys korostuu, koska työ- ja nukkumisasennoilla voi olla joskus suurikin merkitys selkäkivun ylläpitävinä tekijöinä.

© 2017 Naprapaatti Ossi Häkkinen, kaikki oikeudet pidätetään
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita