Alaraajojen säteilyoireet

Alaraajan säteilykipu voi olla merkki hermon pinnetilasta

Alaraajojen säteilyoireista yleisimpiä ovat lanneselän ja lantion alueen kudoksista johtuvat hermo- ja lihasperäiset oireet. Yleisimpänä näistä ns. iskiasoire, joka aiheuttaa kipua pakarasta alaspäin aina nilkkaan ja jalkaterään saakka. Iskiasoireessa on kyse iskiashermon pinnetilasta lanneselän tai pakaran alueella. Iskiasoireen voi aiheuttaa lannerangassa olevan välilevyn pullistuma, lannerangan hermojuuriaukon ahtauma tai syvällä pakaran seudussa olevan piriformis-lihaksen aiheuttama paine hermoon. Hermo voi jäädä pinteeseen myös alempana alaraajan alueella, kuten esimerkiksi säären yläosassa. Joskus säteily- tai heijastekipua alaraajaan voivat aiheuttaa myös lantion alueen lihaksissa olevat kireydet ja lihaksissa esiintyvät triggerpisteet.

Alaraajan säteilyoireiden hoito

Vastaanotollani voin helpottaa hermokudokseen kohdistuvaa painetta esimerkiksi silloin, kun kyseessä on selän rakenteista johtuva hermopinne. Pakaran ja lantion seudun lihasten käsittelyllä saadaan laukaistua tehokkaasti lihaksista johtuvia säteily- ja heijastekipuja. Lisäksi käytän hoidossa myös akupunktiota lievittämään kipua ja laukaisemaan lihasjännitystä sekä hermokudoksen mobilisaatiota, jolla parannetaan hermokudoksen aineenvaihduntaa ja liikkuvuutta suhteessa muihin kudoksiin. Ohjaan asiakkaalle harjoitteet lanneselän ja lantion liikkuvuuden parantamiseen ja lihasten vahvistamiseen sekä tarvittaessa hermokudoksen mobilisaatioon. 

© 2017 Naprapaatti Ossi Häkkinen, kaikki oikeudet pidätetään
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita