Polttavaa kipua lapojen välissä - mikä avuksi?

20.04.2018

Moni kärsii ajoittaisesta tai pitkään jatkuneesta yläselän ja lapojen alueen kivusta ja jäykkyydestä

Polttava tai pistävä kipu lapojen välissä tai lapaluun vieressä on melko yleinen vaiva, etenkin niille, jotka työskentelevät paljon tietokoneella tai muuten staattisissa asennoissa. Kipu johtuu yleensä lapojen lähentäjälihasten, lavan kohottajalihaksen ja olkanivelen ulkokiertäjälihaksen jännitystiloista. Kun lihas tekee pitkään staattista työtä, sen aineenvaihdunta ja verenkierto hidastuu ja sen myötä lihakseen saattaa syntyä ns. triggerpisteitä. Triggerpisteet ovat hyvin paikallisia, arkoja kohtia lihaksessa, jotka aiheuttavat yleensä heijastekipua sitä ympäröiville alueille. Muita kivunlähteitä ovat rintarangan pikkunivelet eli fasettinivelet sekä rangan vieressä olevat syvät lihakset.

Rintarangan mobilisoivat harjoitteet avuksi jäykkyyteen

Kipua voi lähteä helpottamaan rintarangan liikkuvuutta lisäävillä eli mobilisoivilla harjoitteilla. Aluksi voi tehdä rintarangan kiertoja, sivutaivutuksia ja taaksetaivutuksia istuen. Seuraavaksi voi ottaa avuksi pyyherullan tai pilatesrullan/foam rollerin ja tehdä sen avulla rintarangan taaksetaivutuksia ja rullausta selinmakuulla. Lisäksi konttausasennossa tehtävät kiertoliikkeet ovat tehokkaita liikkuvuuden lisääjiä.

Tennispallo tai hierontapallo helpottaa lihaskipua

Rintarangan ja lavan välisiä sekä lavan sisä- ja yläreunan triggerpisteitä voi käsitellä itse tennispallolla tai hierontapallolla, jos sellaisen omistaa. Triggerpisteiden käsittely onnistuu helpoiten seisten tai selinmakuulla. Pallo laitetaan kipukohtaan ja annetaan sen "vaikuttaa" niin kauan, kunnes kipu alkaa helpottamaan, jonka jälkeen siirretään pallo seuraavaan kohtaan. Lisää tehokkuutta käsittelyyn voit lisätä yläraajan liikkeillä eli viemällä kättä ylös ja alas vartalon vieressä tai sivuttain vartalon edestä, jolloin saadaan lavan lihaksiin samalla venytystä. 

Lihaskuntoharjoitteet parantavat lihasten verenkiertoa ja aineenvaihduntaa

Kireiden lihasten venyttely yläselän ja niska-hartiaseudun vaivoissa ei tuo monesti haluttua helpotusta. Kun olet saanut rintarankaan lisää liikettä mobilisoivilla harjoitteilla ja käsitellyt yläselän kipukohdat hierontapallolla, niin sen jälkeen on aika aktivoida lihaksia. Hyviä apuvälineitä ovat käsipainot, kahvakuula ja vastuskuminauha. Hartiaseutu tarvitsee vetäviä ja työntäviä liikkeitä, kuten pystysoutua, kulmasoutua, lapojen lähennyksiä yms. Näihin liikkeisiin löytyy ohjeita netti pullollaan, joista voit valita itsellesi sopivat. Vastuksen voit määritellä itse sinulle sopivaksi.

Jos kivut ja säryt eivät lähde kotikonsteilla helpottamaan, suosittelen kääntymään koulutetun ammattilaisen puoleen.

Ossi Häkkinen, naprapaatti

ossi.hakkinen@naprapaattijkl.com

www.naprapaattijkl.com

#naprapaatti #lavanalueenkipu #rintarankakipu #fasettilukko #kivutontaliikkumista

© 2017 Naprapaatti Ossi Häkkinen, kaikki oikeudet pidätetään
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita